Visiitti sanomalehtiarkistoon

Joskus tulee löydettyä uusia lähteitä. Käväisin jonkin aikaa sitten Brages Pressarkivissa, eli Pohjoismaiden vanhimmassa samomalehtiarkistossa, joka on dokumentoinut Suomen ruotsinkielisen lehdistön sisältöä jo vuodesta 1910 saakka.

Arkisto sijaitsee Ritarikadulla, mutta jostain syystä minulla oli vaikeuksia löytää sitä, joten harhailin kyseistä katua edes takaisin hetken, ennen kuin tajusin minne piti mennä. Itse arkisto oli täynnä kapeita käytäviä ja suuria kirjoja tai mappeja, joihin oli leikelty artikkeleita ja muuta materiaalia aihepiireittäin.

Erityisen kiinnostavia omalta kannaltani olivat materiaalit, jotka käsittelivät elämää Helsingissä 1920-luvulla, luotsien ja merimiesten asemaa, sekä sosiaalihuoltoa ja lapsia. Niistä riittikin luettavaa ja selattavaa kansiokaupalla.

Kaikki artikkelit on arkistoitu kokonaisuudessaan, joten on helppoa seurata vaikkapa miten lehdistö on käsitellyt jotain rikostutkintaa, tai mitä sosiaalisia ongelmia on nostettu esiin mediassa. Jokaisen artikkelin kohdalle on merkitty koska ja missä lehdessä ne on julkaistu.

Helsingissä tehtiin kahden kilon kokaiinitakavarikko vuonna 1931. Tässä Hufvudstadsladetin raportti aiheesta.
Artikkeli kuuluu Brages Pressarkivin kokoelmiin.

Sukututkijalle kiinnostava osuus täyttää myös lukuisia hyllymetrejä kirjaston tilasta: nimittäin kuolinilmoitukset. Jos sukulaisesta on julkaistu kuolinilmoitus suomenruotsalaisessa lehdessä, se löytyy täältä. Itsekin tein löytöjä, ja löysin muun muassa isoisoäiti Hannan kuolinilmoituksen vuodelta 1957.

Ilmoitus kuuluu Brages Pressarkivin kokoelmiin.

Kuolinilmoitusten arkisto voikin olla oikea aarreaitta niille, jotka etsivät vaikkapa alle 100 vuottas sitten kuolleiden sukulaisten tarkkoja kuolinaikoja, mutta eivät haluaisi tilata seurakunnalta maksullisia papereita jokaisesta sukulaisesta. Ja jos niitä papereita haluaa tilata, niin kuolinilmoituksista saattaa saada vinkkiä siitä, mitä seurakuntaa kannattaa lähestyä. Ja jos ei muuta, niin saapahan palan historiaa.

Hajanaisia havaintoja

Lähes jokatoisella kirkkonummelaisella sotilaalla tuntuu olleen vaimo, jonka nimi on Maria Johansdotter.

Sotilaiden patronyymejä on hankala löytää. Miksi niitä ei ole voitu kirjata rippikirjoihin, prkl?

Sotilaissa on yllättävän monta liivinmaalaista. Mitenhän he ovat sopeutuneet elämään vieraassa maassa, outoa kieltä puhuvien parissa? 

Kirkkonummi 180 vuotta sitten

180 vuotta sitten elettiin vuotta 1833. Suomen suuriruhtinaskunta oli ollut osa Venäjän keisarikuntaa jo parikymmentä vuotta. Suomen kenraalikuvernöörinä toimi Aleksandr Menšikov. Kirkkonummella oli noin 4 000 asukasta, suurin osa torppareita, talollisia ja heidän perheitään. Oli joukossa muutama käsityöläinenkin, pari nahkuria, lasimestaria, muuraria ja satulantekijää, useampi seppä ja useita suutaria ja räätäliä. Ja saaristopitäjässä luonnollisesti myös kalastajia.

Kirkkonummen pitäjän kartta vuodelta 1843.
Lähde: Kansallisarkisto (katso täysikokoinen kartta)

Vuoden 1833 väkilukutaulukot sekä Hiski-tietokanta kertovat seuraavaa:

Lapset ja vanhemmat

Eläviä lapsia syntyi 136, joista 70 poikia ja 66 tyttöjä. Kuolleena syntyneitä lapsia oli kolme.

Kaksossynnytyksiä oli neljä, kolmossynnytyksiä ei ollenkaan. Kaksosia saivat:

• Bondarbyssa asuva torppari Israel Jansson ja vaimonsa Ulrica, 42: Knut Ulric ja Israël Felix
• Junckarsin rusthållari Anders Simolin ja vaimo Eva Christina, 32: Eva Carolina ja Sophia Wilhelmina
• Sundsbergin mailla asuva muonatorppari Anders Johan Nyholm ja vaimo Christina, 33: Carl Anders ja Maria Christina
• Porkkalassa kalastaja Johan Strömsten ja vaimo Eva, 35: Eva Gustava ja Alex Emmanuel

Synnyttäjiä oli 135 kappaletta. Suurin osa heistä (120 kpl) oli 20 - 40-vuotiaita, mutta joukkoon mahtui myös neljä alle 20-vuotiasta synnyttäjää, 10 kpl yli 40-vuotiasta ja yksi jopa 50-vuotias. Vuoden iäkkäin synnyttäjä oli Christina Henrikintytär Lill Kanskogista, kalastaja Carl Sneitzin vaimo. Lapsen isä oli hieman nuorempi kuin vaimonsa, 32-vuotias.

Syntyneistä lapsista 12 syntyi avioliiton ulkopuolella, puolet tyttöjä, puolet poikia. Avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista kolme kuoli ennen yhden vuoden ikää. Avioliiton ulkopuolella lapsia saivat:

• Eva Maria Sandström, 37,  Evitskogista. 
• Piika Maria Lovisa Ekström, 25, Abramsbysta.
• Piika Maria Lisa Blom, 28, Lappbölen Herlasta. Isäksi hän ilmoitti Lappbölen Tengon talon rengin Fredrik Lomanin.
• Talollisen leski Gustava Lovisa Wikström, 41, Stor Kanskogista.
• Piika Lovisa Sneitz, 24, Böhlesta, joka  oli yllä mainitun kalastaja Carl Sneitzin pikkusisko. Lovisa näyttää palanneen perheensä pariin saatuaan lapsen.
• Piika Christiana Reimer, 26, joka oli palvelijattarena neuvosmies Grahnin luona Långvikissa.
• Piika Eva Maria Engström, 32, Överbystä.
• Piika Brita Stina Lindström, 28, Skinnarsista. Isäksi merkittiin saman tilan renki Elias Nyqvist.
• Piika Anna Catharina Westerholm, 23, Strömsbystä.
• Piika Anna Gretha Bark, 29,  Lappbölen Nummis-talosta.
• Lampuotin tytär Eva Christina Grönberg, 21, Österbystä. Isäksi ilmoitettiin suutari Anders Johan Åhlberg Siuntion Sjundbystä. Pariskunta meni naimisiin loppuvuodesta.
• Rusthållarin piika Maria Sjöström, 25, Gunnarskullasta.

Ainakin kolmella näistä naisista oli jo ennestään avioliiton ulkopuolinen lapsi, ja lisääkin tuli myöhemmin. Tämän takaa löytyvät tarinat ovat varmasti olleet paikkakuntalaisten tiedossa, mutta kirkonkirjoihin niitä ei ole kirjattu.

Melko tyypillistä on myös, että aviottomia lapsia saaneet naiset ovat enimmäkseen olleet nuoria piikoja, jotka ovat olleet palveluksessa jossain. "Oman perheen suojissa" asuneita naisia löytyy tästä listasta vain yksi, lampuotin tytär Eva Christina, joka menikin naimisiin lapsensa isän kanssa vähän myöhemmin. Piika Christina Reimerin kohdalla on merkitty tarkasti hänen työnantajansa, raatimies Grahn Långvikista. Onkohan pappi tällä halunnut vihjata isän henkilöllisyydestä?

Avioliitot

Vuonna 1833 Kirkkonummella meni naimisiin meni 22 pariskuntaa, joista suurin osa oli ensimmäistä kertaa asialla. Leskiä tai leskimiehiä naimisiinmenneissä oli vain neljä.

Useammat tuoreet avioparit asuvat kumpikin Kirkkonummella, mutta muutama tyttönen on hankkinut aviomiehen naapuripitäjästä. Torpparin tytär Christina Boman Sundsbergistä asteli alttarille inkoolaisen merimies Gustaf Nymanin käsipuolessa, ja sepän tytär Eva Christina Takolander meni naimisiin espoolaisen pitäjänsepän Carl Gustaf Löfmanin kanssa. Ja jo mainittu siuntiolainen suutari Anders Johan Åhlberg, joka ei osannut pitää housuja jalassaan papin aameneen saakka, vei vihille lapsensa äidin Eva Christina Grönbergin uudenvuodenaattona 1833. Kolme neitokaista Kirkkonummen pohjoisosista löysi itselleen aviomiehen Vihdin puolelta. Todennäköisesti myös muutama kirkkonummelainen nuorimies on hakenut vaimon naapuripitäjästä, mutta heidän avioliittonsa on ajan tavan mukaan merkitty morsiamen seurakuntaan.

Yhteensä 35 avioliittoa loppui vuoden aikana, niistä 27 miehen kuolemaan ja 8 vaimon kuolemaan. Avioeroista ei ole merkintää, eikä niille ole paikkaakaan tilastolomakkeessa.

Viimeinen matka ja siihen johtaneet syyt

Vuonna 1833 Kirkkonummen pitäjässä kuoli 134 ihmistä. Suuri osa kuolleita oli alle 10-vuotiaita lapsia - 59 kpl. Se on lähes puolet kaikista kuolleista. Ja näistä lapsista yli 30 oli alle vuoden vanhoja. Usein lasten kuolinsyyksi on merkitty vain tuntematon syy, mutta heitä on myös kuollut erilaisiin tauteihin. Vuonna 1833 punatauti tappoi useita lapsia eri puolilla pitäjää elo-ja syyskuun aikana. Eräs heistä oli 6-vuotias kalastajan tytär Theresia Wilhelmina Hilasta, joka oli päivää aikaisemmin menettänyt isänsä Carl Anders Westerbergin samaan tautiin. Yksi lapsi kuoli onnettomuudessa: talollinen Kananderin 1 v 10 kk vanha Abraham-poika kaatui astiaan, jossa oli kuumaa tai kiehuvaa vettä, ja kuoli siitä tulleisiin vammoihin.

Lähivuosiin verrattuna 1833 onkin ollut varsin onnettomuusaltis vuosi, ja erilaisissa onnettomuuksissa kuolleita oli kokonaiset yhdeksän kappaletta.

• Torppari Henrik Grönlund Grundträskistä, 60, kuoli ampumaonnettomuudessa.
• 67-vuotias Johan Daniel Johansson kuoli häkään, tai näin ainakin oletettiin. Pappi on nimittäin kirjannut: "af os såsom några tro, men osäkert om så är, endast att han utan åkomma var död funnen i en liten badstuga i Hvitsand". 
• Torppari Erik Lilljefors, 52,  kohtasi kuoleman helmikuussa, ja hänet löydettiin kuolleena jäältä Sundsbergissä.
• Hukkuneita oli neljä, mutta Hiski valitettavasti tuntee heistä vain kolme: parikymppinen torpparinpoika Anders Abrahamson hukkui uintiretkellä Hirsalassa. Suutari Johan Lindman, 35, oli veneilemässä, kun hän joutui pahaan myrskyyn, joka kaatoi veneen. Hukkuneiden joukkoon liittyi myös torppari Michel Boman, 61 vuotta, joka oli veljensä kanssa palaamassa Siuntiosta kun onnettomuus tapahtui.

Onnettomuuksien joukkoon on kirjattu myös tapaus, joka nykyihmisen silmin olisi jotain aivan muuta. Lill Qvisin renki Elias Björkman piiskattiin kuoliaaksi. Talosta oli kadonnut rahaa, ja saman talon toinen renki, Carl Felin, epäili että Elias olisi ollut varkauden takana. Eliasta piiskattiin, että hänet saataisiin tunnustamaan varkaus, ja hän kuoli piiskaamisen aikana tai sen seurauksena. Rippikirjaan Eliaksen kohdalle onkin merkitty "mördad", murhattu... mutta silti pappi on jostain syystä päättänyt kirjata kuoleman onnettomuuksien joukkoon. 

Virallisesten tilastojen mukaan Kirkkonummella ei vuonna 1833 murhattu yhtäkään ihmistä, itsemurhia ei tapahtunut, ketään ei tuomittu kuolemaan, eikä kukaan nääntynyt nälkään. Kukaan ei myöskään kuollut sukupuolitautiin taikka spitaaliin.

Synnytykseen kuolleita naisia oli kaksi: Gunnarsbyssa asuva kuparisepän vaimo Ulrika Granqvist, sekä renkivuoudin vaimo Christina Streng Tollsasta. Kumpikin oli hieman päälle 30-vuotias.

Muista kuolinsyistä voidaan mainita esimerkiksi:

• Punatauti (13)
• Kova kuume (10)
• Rintapistokset (9)
• Vanhuus (9)
• Keuhkotauti, näivetystauti (6)
• Hinkuyskä (5)
• Vatsavaivat (3)
• Kihti, luuvalo (3)
• Tulirokko (3)
• Rokko (2)
• Vilutauti (1)

Kuolinsyiden kohtalla kannattaa muistaa, että kyseessä ei ole moderni lääketieteellinen diagnoosi, vaan kuolinsyy perustuu oireisiin, joita tulkitsivat läheiset tai papit. 

Henkilökohtaisen historiani kannalta vuonna 1833 kuolleista tärkein oli Munckulla Bron talollinen Johan Lindström, joka vain 39-vuotiaana kuoli ikävään vaivaan, joka kulki nimellä miserere. Vaiva, jonka pelkkä nimi tarkoittaa kurjuutta, on sairaus, jossa ruoka palautuu suolistosta mahalaukkuun, ja onneton sairastunut joutuu oksentamaan sen pois. Ei mikään mukava tapa kuolla.

Keskiaikainen sormus löytyi Espoonkartanosta

Erästä Espoonkartanon alueen pellosta löytyi vähän aikaa sitten arvokas, keskiaikainen sormus, kertoo Länsiväylä ja useampi muukin media. Minä ihmettelinkin niitä pellolla metallinilmaisimen kanssa hyöriviä ihmisiä tässä eräänä päivänä... sieltähän se sormus taisi nousta.

Erland Mickelssonin elämä ja teot

Olen kironnut Häkkisiä, jotka aiheuttavat ongelmia, mutta sukupuu on sentään saanut muutaman uuden haaran lomani aikana, nimittäin Korppoosta.

Isoisoäitini Emildan (lue lisää) isä oli Erland Mickelsson, tai Erlanti Mikonpoika, joka alkujaan oli kotoisin Loimaalta. Hän syntyi vuonna 1857 (SukuH) Mikkolan torpassa, Kauhanojan kylässä. Erlandilla oli ainakin kaksi isoveljeä ja yksi isosisko.

Ainoastaan sisko, Emma Sofia, jäi Loimaalle asumaan. Hän eli naimattomana aina nelikymppiseksi asti, jolloin hän meni naimisiin itseään kymmenen vuotta nuoremman työmiehen kanssa. Morsiamen iästä huolimatta pariskunta ehti saada kolme lasta.

Perheen pojat etsivät onneaan muualta.

Vanhin veljeksistä, Karl Fredrik (myös Kaarle Fredrik) oli ensin renkinä eri puolilla Loimaalla, kunnes hän 24-vuotiaana päätti muuttaa Turkuun (SukuH). Hänen kohtalostaan en tiedä vielä tämän enempää.

Ehkäpä 1870-luvun Loimaalla ei ollut juuri mitään tarjottavaa nuorelle miehelle, sillä pari vuotta tämän jälkeen juuri 21 vuotta täyttänyt velipoika Johan (Juho) pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa, ja ilmoitti muuttavansa Korppooseen. Korppoon muuttaneiden luetteloissa ei häntä kuitenkaan näy.

Entäs se Erland? Miten hänen kävi?

Perheen kuopus Erland odotteli vielä muutaman vuoden, kunnes hän 21-vuotiaana, loppuvuodesta 1878, päätti seurata isonveljensä jälkiä, ja lähti myös Korppooseen. Erland päätyi rengiksi Hväsbyn kylään. Jossain vaiheessa hän tutustui itseään kolmisen vuotta nuorempaan torpparin tyttäreen, Maria Adolfina Larssoniin, joka usein kulkee kirkonkirjoissa nimellä Adolfina. Pariskunta otti kuulutukset loppuvuodesta 1881:

Kuvan lähde: Sukuhistoria.fi

Merkinnäistä selviää, että kuulutuksia olivat hakemassa Erland ja morsiamen isoveli Wilhelm Larsson. Adolfinaa itseä ei mainita ollenkaan. Adolfina ja Erland olivat jo ennättäneet ottaa hieman förskottia, sillä nelisen kuukautta kuulutusten ottamisen jälkeen Adolfina synnytti pariskunnan ensimmäisen tyttären, Matilda Alinan, jonka kastemerkinnän kohdalla on merkintä "1/2 oäkta", puoliksi avioton. Ehkäpä kyseessä oli pakkoavioliitto, ja isoveli Wilhelm nappasi Erlandia niskavilloista ja kiikutti papin pakeille hakemaan kuulutuksia? Naimisiin pariskunta ehti seuraavan vuoden keväällä, kun lapsi oli pari kuukautta vanha. Pari vuotta myöhemmin syntyi vielä toinenkin tytär, Emilda Serafina.

Erlandin ja Adolfinan yhteinen elämä ei kestänyt montakaan vuotta, sillä Erland sairastui lopputalvesta 1889 horkkaan tai vilutautiin... ja kuoli, vain 31 vuoden iässä. Hän jätti jälkeensä vasta 29-vuotiaan lesken ja 7- sekä 5-vuotiaat tyttäret.

Adolfina ei koskaan mennyt uusiin naimisiin. Hän ja tyttäret löytyvät leskeyden akuvuosina samasta torpasta Adolfinan vanhempien kanssa, missä asuivan myös hänen leskeksi jääneet pikkusiskonsa lapsineen. Myöhemmin, oman isänsä kuoleman jälkeen, Adolfina ja tyttäret asuivat vaihtelevasti siellä täällä, muiden nurkissa.