28 helmikuuta 2011

Pakollinen aloitusviesti

Ensimmäinen kosketukseni sukututkimukseen tuli joskus 1980-luvun lopulla tai 1990-luvun alussa, kun kotiimme ilmestyi valokopioitu paperinippu, joka tarkemman tutkiskelun tuloksena paljastui sukututkimukseksi: Dragonen i Nylands och Tavastehus läns dragonregemente. Jonas Gedda 1751-1808. En utredning över hans släkt , kirjoittanut Lars Wetzell.

Kirja herätti heti innostukseni. Kirja kuvasi Jonas Geddan, vuosina 1751-1808 eläneen sotilaan ja hänen jälkeläistensä elämää. Noin kahden tai kolmen sukupolven verran ihmisten elämänkulusta kerrottiin vähän enemmän, mutta myöhemmin jälkipolvet saivat tyytyä pelkkiin sukutauluihin. Niistä piti tietenkin heti tutkia, miten itse oli sukua Jonas Gäddalle. Hän on muuten minun äidin äidin isän äidin isän isän isäni. Hämmentävää? Tämä kuvio saattaa selvittää asiaa hieman:

Jonas Gedda 1751-1808
|
Gabriel Gedda 1779-1834
|
Johan Gedda 1812-1869
|
Emelie Gedda 1844-1922
|
Karl Oscar Hedman 1882-1959
|
Mummu
|
Äiti
|
Minä

Tämä kirja siis herätti kiinnostuksen, mutta se jäi muhimaan aika moneksi vuodeksi. Kun olin 15-vuotias, saimme koulussa tehtäväksi piirtää sukupuun. Silloin kyselin tietoja vielä elossa olevilta vanhoilta sukulaisilta, ja sain selville sentään muutaman sukupolven verran asiaa. Hieman harmitusta aiheutti, että kumpikaan isäni vanhemmista ei tietänyt isäänsä. Muutama sukupuun oksista siis loppui lyhyeen.

Kiinnostus jäi pinnan alle kuplimaan taas useaksi vuodeksi. Kirkonkirjojen kaivelu vaikutti jotenkin hankalalta ja vaikealta, kaikenlaisia erikoiskykyjä vaativalta. Mutta sitten, pari kuukautta sitten, satuin täysin sattumalta osumaan Hiskiin. Sieltä eksyin Digiarkistoon ja myöhemmin myös Kansallisarkiston sivuille. Mikä ihmeen hankala kirkonkirjojen tutkiminen pölyisissä arkistoissa? Tässähän kaikki on netissä, sen kun vain näpyttelee menemään! Miten helppoa! Miten kätevää!

Täysin en kirkonkirjojen kaivelulta välttynyt, omien tietojeni ja nettitietojen väliin jäi nimittäin sukupolven verran aukkoa. Mutta ei se ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin. Paikallisen kirkkoherranviraston kiltti täti neuvoi miten mikrofilmilaitetta käytetään, ja mitä numeromerkinnät tarkoittavat... ja ei kun matkaan. Kaivelimme isäni kanssa kirkonkirjoja yhden aamupäivän verran, ja saimme paikattua pahimmat tietoaukot. Ja sen jälkeen nettiin.

Yritin kovasti löytää itselleni sukututkimuskurssia, kun niitä niin kovasti suositellaan, mutta ei napannut. Paikallinen työväenopisto ei näytä järjestäneen niitä ainakaan muutamaan vuoteen, Helsingin kurssi oli jo täynnä, eikä paikallinen sukututkimusseura vastannut lainkaan kyselyihini. Bummer. Tässä siis odotellaan syksyä ja mahdollisia silloin alkavia kursseja. Siihen asti sähelletään miten parhaiten taidetaan, ja yritetään vältellä pahimpia sudenkuoppia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...