28 helmikuuta 2011

Puutarhuri-Ville, Lavolan kartanon "kaikki kaikessa"

Esi-isäni ja -äitini tuntuvat olleen tavallista väkeä: torppareita, talonpoikia, piikoja ja renkejä. Siinä ei tietenkään ole mitään vikaa. Tällaiselta tavalliselta väeltä on vain jäänyt harmittavan vähän jälkiä nykypolville. Heitä ei juurikaan mainita historiateoksissa. Siksi on todella jännittävää, kun törmää poikkeukseen.


Kuvassa Kristiina Häkkinen (s. 1883), Lyyli Valtonen (s. 1905) ja Wilhelm Valtonen (s. 1879), eli äidin isän äidin äitini, äidin isän äitini ja äidin isän äidin isä. Huh, olipas siinä selittämistä. Nuori perhe poseeraa tässä studiovalokuvassa, joka on otettu O.Y. Valo Viipurissa. Vai olisikohan O.Y. Valo firma ja Viipuri pelkästään kaupunki? Nopea googlaus ei tuonut asiaan valaistusta. Tarkka vuosiluku ei ole tiedossa, mutta epäilen että 1910 ei menisi kovin pahasti harhaan.

Valtosen perhe asui Lavolan kartanossa, Viipurin maalaiskunnassa. Isä Wilhelm, tai Villeksi häntä kutsuttiin, oli puutarhuri. Tästä perheestä minulla ei ole kovin paljon tietoja, koska Viipurin maaseurakunnan vanhoja kirkonkirjoja en ole netistä löytänyt. Katiha-tietokannasta löytyi jonkinverran tietoa, m.m. se, että Wilhelm Matinpoika Valtonen ja Kristiina Häkkinen menivät naimisiin lokakuussa 1903. Helmikuussa 1905 syntyi pariskunnalle Lyyli-tytär (kuvassa) ja kesäkuussa 1906 poika Julius Wilhelm. Muista lähteistä olen löytänyt myös Lempi-tyttären, jota ei kuitenkaan Katihasta löydy.

Mutta se kirjallinen maininta. Se löytyy Marianne Thesleffin kirjasta Ihana elämä
Hän oli koko elämänsä ajan asunut Lavolassa, hän oli syntynyt siellä eräässä torpassa. Kun torpparien "vapauslaki" säädettiin sai hänen veljensä torpan ja hän tuli palvelukseemme puutarharenkinä. Hän oppi ammatin perusteista alkaen ja eräänä päivänä hän kokosi kaiken roheutensa tiedustellen, voisiko hän olla puutarhurimme.  
Vuosikaudet hän oli tarkkaillut, miten puutarhuri toisensa jälkeen oli petkuttanut meilta suuria rahamääriä. Olimme juuri todenneet puutarhurimme petkuttaneen meitä, olimme erottaneet hänet ja aioimme ottaa palvelukseen uuden puutarhurin. Silloin Ville tuli paikalle ehdotuksellaan. Ehkä hän ei ollut niin oppinut kuin ne muut, mutta yhden asian hän lupasi: jokainen penni tilitettäisiin meille. Ihastuneena suostuimme hänen ehdotukseensa ja siitä lähtien puutarha alkoi tuottaa voittoa.  
Ville oli pitkät ajat ollut meille "kaikki kaikessa". Hän auttoi kaikissa muutoissamme, ei yksikään kallisarvoisista baccarat-laseistamme särkynyt, ri myöskään yksikään Wedgewood-astiaston lautanen, kun muutimme Viipurista Helsinkiin ja takaisin. Ville pakkasi kaiken. Hän oli puuseppä, hän oli maalari ja verhoilija. "Ville, Ville", huusi äiti aina, jos jotakin sattui tai jotain oli korjattava. Hän oli ainoa joka tunsi päärakennuksemme, navettamme ja puutarhamme vesijohtojen salaisuudet. Hän hoiti hellästi äitimme hortensioita. Hänen avullaan äiti oli saanut kasvatetuksi ainutlaatuiset runkohortensiat, joissa oli satoja kukkia ja jotka olivat hänen ylpeytensä ja todellinen nähtävyys seudulla.


Kuva joskus 1920-luvun lopusta tai 1930-luvun alusta (kuvan pikkupoika on syntynyt 1924). Takana Wille, Lyyti-tytär ja tuntematon nainen, luultavasti joku sukulainen. Edessä Lyylin poika Tauno ja kissa, Kristiina Häkkinen sekä luultavasti perheen nuorempi tytär Lempi, josta aikanaan myös tuli Lavolan puutarhuri.

Ville Valtonen kuoli maaliskuussa 1944, ja säästyi siis lähtemästä Karjalasta toisen kerran. Hänet on Katihan mukaan haudattu Sorvalin hautausmaalle.

Pakollinen aloitusviesti

Ensimmäinen kosketukseni sukututkimukseen tuli joskus 1980-luvun lopulla tai 1990-luvun alussa, kun kotiimme ilmestyi valokopioitu paperinippu, joka tarkemman tutkiskelun tuloksena paljastui sukututkimukseksi: Dragonen i Nylands och Tavastehus läns dragonregemente. Jonas Gedda 1751-1808. En utredning över hans släkt , kirjoittanut Lars Wetzell.

Kirja herätti heti innostukseni. Kirja kuvasi Jonas Geddan, vuosina 1751-1808 eläneen sotilaan ja hänen jälkeläistensä elämää. Noin kahden tai kolmen sukupolven verran ihmisten elämänkulusta kerrottiin vähän enemmän, mutta myöhemmin jälkipolvet saivat tyytyä pelkkiin sukutauluihin. Niistä piti tietenkin heti tutkia, miten itse oli sukua Jonas Gäddalle. Hän on muuten minun äidin äidin isän äidin isän isän isäni. Hämmentävää? Tämä kuvio saattaa selvittää asiaa hieman:

Jonas Gedda 1751-1808
|
Gabriel Gedda 1779-1834
|
Johan Gedda 1812-1869
|
Emelie Gedda 1844-1922
|
Karl Oscar Hedman 1882-1959
|
Mummu
|
Äiti
|
Minä

Tämä kirja siis herätti kiinnostuksen, mutta se jäi muhimaan aika moneksi vuodeksi. Kun olin 15-vuotias, saimme koulussa tehtäväksi piirtää sukupuun. Silloin kyselin tietoja vielä elossa olevilta vanhoilta sukulaisilta, ja sain selville sentään muutaman sukupolven verran asiaa. Hieman harmitusta aiheutti, että kumpikaan isäni vanhemmista ei tietänyt isäänsä. Muutama sukupuun oksista siis loppui lyhyeen.

Kiinnostus jäi pinnan alle kuplimaan taas useaksi vuodeksi. Kirkonkirjojen kaivelu vaikutti jotenkin hankalalta ja vaikealta, kaikenlaisia erikoiskykyjä vaativalta. Mutta sitten, pari kuukautta sitten, satuin täysin sattumalta osumaan Hiskiin. Sieltä eksyin Digiarkistoon ja myöhemmin myös Kansallisarkiston sivuille. Mikä ihmeen hankala kirkonkirjojen tutkiminen pölyisissä arkistoissa? Tässähän kaikki on netissä, sen kun vain näpyttelee menemään! Miten helppoa! Miten kätevää!

Täysin en kirkonkirjojen kaivelulta välttynyt, omien tietojeni ja nettitietojen väliin jäi nimittäin sukupolven verran aukkoa. Mutta ei se ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin. Paikallisen kirkkoherranviraston kiltti täti neuvoi miten mikrofilmilaitetta käytetään, ja mitä numeromerkinnät tarkoittavat... ja ei kun matkaan. Kaivelimme isäni kanssa kirkonkirjoja yhden aamupäivän verran, ja saimme paikattua pahimmat tietoaukot. Ja sen jälkeen nettiin.

Yritin kovasti löytää itselleni sukututkimuskurssia, kun niitä niin kovasti suositellaan, mutta ei napannut. Paikallinen työväenopisto ei näytä järjestäneen niitä ainakaan muutamaan vuoteen, Helsingin kurssi oli jo täynnä, eikä paikallinen sukututkimusseura vastannut lainkaan kyselyihini. Bummer. Tässä siis odotellaan syksyä ja mahdollisia silloin alkavia kursseja. Siihen asti sähelletään miten parhaiten taidetaan, ja yritetään vältellä pahimpia sudenkuoppia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...